Arvioni mukaan olen ollut elämässäni rakastunut toden teolla ehkä yhden kerran, todella vahvasti ja syvästi. Ja se rakkaus on osittain nyt mennyt iäksi sen ihmisen myötä manalan porteille. Sydämessä on toki vielä jotain.

Mutta.

En tiedä olenko kylmä ihminen, en ainakaan tunne kylmyyttä. Omasta mielestäni minä kuohun, joko hyvin syvältä tai jostain hyvin korkealta. On kai vain niin että tämä kuohunta on suurimmalle osalle ihmisistä ja olennoista hyvinkin sietämätöntä. Ja useimmiten... suurin osa ihmisistä on minulle sietämättömiä.

Minä olen käyttänyt ihmisiä ja minua on käytetty. Joskus se on ollut viatonta, joskus tietoista, joskus häikäilemätöntä ja joskus arvaamatonta. Ja enhän minä tiedä edes koko totuuksia.

Useimmiten tahdon välttää suurinta osaa ihmisistä.. ja joskus, tahdon olla aivan siinä, lähellä. Ja kun tahdon jotain, niin sen myös teen. Huolimatta itselle koituvasta turmiosta, huolimatta siitä miten suureksi katastrofiksi yhteinen todellisuus lopulta muodostuu.

Noh, analyyseista poispäin ja lopulta petiin.

Lukemista odottavat Burroughs, Miller, Murakami, Ballard, Blake, Bukowski, Nietzsche, Pynchon, ja Hunter S. Thompson.

kadotin itseni

se taisi olla toukokuuta

ei ollut enää lunta

se suli pois

 

olen aave

minua katsellaan

ja ehkä sinulle

hymyilisin

 

muistutan nousevaa kuuta

joka ei saavu taivaalle

ja tulta jonka ääressä

ei ole lämmin

Joku yritti soittaa minulle illalla, varsin myöhään.. tuntematon numero.. en vastannut. Voin vain arvailla, tai voisin, mutten tahdo.

Yskittää ja kurkkua kaivaa.. nuha, ainainen nuha. Ja korva vaikusta tukossa. Minä.. en voi sanoa mitään fyysisestä tilastani. Se on riittävä.

Kunhan ei minun henkeni katoa nyt. Olen lähes absurdin positiivisessa mielentilassa. On erikoista miten hyvin voin silloin kun minun kuuluisi rypeä ja voivotella toden teolla.

olen väsäillyt musiikkia.. rampoja miksauksia.. opetellut. vielä se tästä. Kunhan vain en kuuroudu. Sitten kai täytyisi jatkaa maalaamista.

Eksistentiaalinen angsti.. Pah. Nuoruus ja vanhuus ja kaikki.. samaa perhanan aikaa.

Olen mennyt oman helvettini läpi. Tyhjyys on paras palkinto sellaisen jälkeen.

Koetan luovia intellektualismin ja sydämen välillä, jotain reittiä.. Olen vain ihminen. jos joku minua arvostaa tästä ylemmäs, niin se on jo ylimääräistä.

Hyvää yötä.

Rahaa on alle sata euroa tilillä, tuloista ei ole mitään tietoa..

korva on tukossa ja tarvisi varmaan lääkäriä, nuha on tulossa ties monettako kertaa..

yksinäisyys, ja kyvyttömyys hoitaa asioita.

kaiken järjen mukaan mun pitäisi varmaan olla jo virittelemässä testamenttia ja hirttosilmukkaa

mutta on silti olemassa Hän

ja mikään ei tunnu pahalta

He kuolivat, ja heillä oli varmasti monta unelmaa

minä kadehdin heitä

minulla ..on.. ollut.. unelmia

sanokaa se lapselle joka ei sano sanakaan menneisyydessä

todentakaa se minulle ennen kuin lakkaan hengittämästä

ei. teitä ei ole. ei teitä jotka voisitte olla.

te olitte unelmia, ja te kuolitte. minä tuhosin teidät.

olen.. joskus.. ollut.. hyvä..

olen muistuttanut jotain, edes.

ja kyllä. olen ollut rakastunut. enkä minä tiedä miksi..

lähden, jätän. menen. pelosta?

 

useimmiten tunnen olevani kuin pelon tuolla puolen jo

jossain epäinhimillisessä tilassa

yksin, surullinen, verissäpäin

todistamassa omaa oikeudenkäyntiäni lyyhistynein olkapäin

vatsallani maassa kun ylhäältä sataa ulosteen tykistökeskitysrampana, vanhana, harmaana sängyssä kun minuun tungetaan Elämän lääkkeittä. Jotta yhä ymmärtäisin kärsiväni!

Useimmiten myönnän olevani siellä missä haluankin olla. Että tämä on jotain voimaa ja vahvuutta, että olen lävistänyt kohdun ja olen elävä, hengittävä. En tarvitse terapiaa, en tarvitse lääkkeitä, en tarvitse hulluutta, en tarvitse mitään... en mitään.

Antakaa minulle siis rakkaus, te kuolleet unelmat ja teidän kuolleet lapsenne ja minun kuollut ja uudelleensyntyvä henkeni, anna minulle elämä...!

Minä elän,elän,elän.......